Kuumeiset flunssaterveiset!

Ei mene niinkuin Strömsössä, ei sitten millään. Torstaina strömssäsin hemmetin lahjakkaasti töissä. Miun piti voidella ja manteloida mantelirouheella 5 kakkuvuokaa, homma jonka olen tehnyt monia kertoja aiemminkin täällä ollessani. Jostainsyystä nyt olin laittanut liian vähän hommaan käytettävää kasvisrasvaa. Paiston aikana kakut olivat tarttuneet kiinni ja kun omistaja niitä alkoi kumota, ei yksikään selvinnyt ehjänä vuoasta pois. Voi luoja, että hävetti! Teen koko ajan pieniä virheitä kun joudun keskittymään niin moneen uuteen asiaan yhtäaikaa, mutta tuo oli jo ihan oikeasti rahanarvoinen moka. Yksi työntekijä laski, että kakuille tulisi myyntiarvoa 150€. Pomo ei onneksi vaatinut miuta korvaamaan (on jo tottunut harjoittelijoiden mokiin) mutta silti. Jotenkin tämä samainen työntekijä kuitenkin arveli kakut korjaavansa mutta lisätyötähän se hänelle teettää. Äh, tunnen olevani tällä hetkellä vain suuri vaiva koko yritykselle vaikka tahdon vain palavasti oppia ja auttaa heitä.
Perjantaina heräsin kuumeeseen ja aivan karmeaan oloon, panikoin tietysti heti herättyäni, että mitä teen - en ole saanut takaisin papereita jossa on Herr Mertensin (omistajan) tiedot jotta voin ilmoittaa olevani sairas. Noh, puhelua keskellä yötä koordinaattorillemme Angelalle - ei vastausta. Samaan hötäkkään sähköpostia ja tekstiviestiä Angelalle. Pääni ei sen vertaa toiminut, että olisin tajunnut voivani yrittää selvittää tilannetta surkealla saksallani yhdelle kollegalleni, joka toimittaa tuotteita Mertensin kahvilaan joka sijaitsee hostellin lähellä (hyppään tämän kuljetuksen kyytiin aamuisin ja kuljen sillä työpaikalle). Noh, Panadolia naamaan ja takaisin sänkyyn - toivoen, että asiat järjestyvät. Angela ilmoitti myöhemmin aamulla Herr Mertensille ja välitti tiedon, että voin jäädä hostellille sairastamaan flunssani pois ja palaan sitten töihin kun voin paremmin.
Lauantaina olikin jo parempi olo mutta huomasin silloin, että läppärini näyttö on mennyt rikki. Syytä en tiedä, koska viimeksi kun olin läppäriä käyttänyt se oli ehjä, laitoin sen läppärille tarkoitettuun laukkuuni ja kun taas lauantaina läppäriäni käytin niin huomasin tuon. Anteeksi vain, mutta voi *prkl*.
Sunnuntaina taas nousi kuume, mutta ajattelin sen menevän ohi levolla, teellä ja Panadolilla. Kappas kummaa, emnS.. Maanantaina eli tänään olo kahta kauheampi eli maanantaikin sairastelun merkeissä.

No muttajotta koko postaus ei menisi ihan vain valitukseksi niin kerronpa meidän lauantaista. Lauantaiaamuna tunsin flunssani hellittäneen senverran, että lähdin koordinaattorimme Angelan sekä Jannen kanssa tapaamaan erästä toista suomalaisopiskelijaa joka työskentelee Paderbornin lähettyvillä.
Tutustuimme hieman häneen ja sen jälkeen Angela sai idean, että meidän on kiivettävä R:n hostellin lähellä sijaitsevan kukkulan päälle - huipulla on rauniot jostakin linnakkeesta (olihan sille hieno nimikin mutta enhän minä muista). Kiipeäminen tosin oli kieltämättä erittäin mielenkiintoista, R opiskelee metsäalaa joten liikkuu paljon ulkona eikä tuo kapuaminen tuottanut hänelle mitään vaikeuksia, toisin kuin kahdelle "siistiä sisätyötä" tekevälle leipuri-kondiittoriopiskelijalle. Jos olet katsonut Taru Sormusten Herrasta-trilogian, ymmärtänet miksi tunsin itseni Gimliksi. Olen lyhyt, tanakka enkä todellakaan mainio kulkemaan moisessa maastossa. Janne sai leikkiä Legolasta, muistuttaahan hän vaaleine hiuksineen kyseistä haltijaa.
Tässä parit kuvat tuosta aamusta;

Tämän jälkeen suuntasimme kohti Paderbornia vähän kiertoteitä pitkin ajellen. Maisemat olivat niin kauniit, että unohdin aivan yrittää kuvata niitä. Noh, muisto jäi.
Angela jätti meidät rautatieasemalle josta lähdimme kolmestaan R:n kanssa kiertelemään Paderbornin keskustaa ja parhaamme mukaan esittelimme hänelle Paderbornia (mm. Hasenfenster-ikkunan, eli ns. pupuikkunan).
Tähän väliin pakolliset foodblogger-kuvat:

Simppelisti; grillattua kanaa ft. salaatti ja ranskikset.

Jannen ateria oli vähintäänkin mielenkiintoinen, Oriental Chiken, eli kanaa ja lisukkeena kaikki punaherukoista kiwi-hedelmän kautta banaaniin.

Kun kerrankin löytyi ravintola joka tarjoaa Apple Strudelia, niin olihan sitä pakko kokeilla. Harmikseni unohdin, etten pidä edes omenapiirakasta koska omena uunin (tms.) kautta kulkeneena ei vain miun makuhermoja imartele. Noh, ei tämäkään mitään erityistä herkkua ollut, tosin vanilijakastike oli hyvää.

Pojat tyytyivät turvallisemmin sundae-jäätelöannoksiin.

Illalla suuntasimme kaupunkiin/kylään nimeltä Soest. Soestissa oli valtava (tuntui, että koko kaupungin kokoinen!) tivoli/markkina/tms. tyylinen tapahtuma jossa oli jossunjonkilaista laitetta ja kojua. Kirkkaita valoja ja ihan hirveästi ihmisiä, R:n tietojen mukaan tapahtumassa käy vajaan viikon aikana n. miljoona ihmistä! Huhhuh. Tiedättekö, useamman tunnin aikana pingviinikävely alkoi oikeasti sattua jalkoihin. Ihmisiä oli niin hirveästi, että edes haaveilu normaalista kävelystä ei tullut kuuloonkaan.
Ja joo, saksalaiset ovat oikeasti pitkiä. Terveisin nimimerkki; "Tunnen itseni hobitiksi".

Janne ja R päättivät kiikkua tuohon hirvittävään karuselli-asiaan. Suomessa näitä ketju-karuselleja pyöritetään maankamaralla, täällä kyseinen häkkyrä nousi 55 metrin korkeuteen!

Kuvia miulla ei ole kuin alkupään huvituksista, menisi ikä ja terveys lätkiä tänne kaikki.

Nyt unille, terkuin Mirka.